Tietoa meistä

Me ollaan kaksi ystävystä ja ympäristöterveyden asiantuntijaa, jotka päättivät kirjoittaa tietokirjan yhdessä. Haave esikoiskirjan kirjoittamisesta on meillä kummallakin kytenyt jo vuosia. Kesällä 2019 päätimme lyödä hynttyyt yhteen kirjahankkeessa, ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Pitkäaikainen haaveemme toteutui 14.4.2021. jolloin kirjamme julkaistiin. 

Heidi Colliander

Kevytyrittäjä ja kirjailija. Projektipäällikkönä Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketalouden TKI-yksikössä.

Pohdiskeleva innostuja, haaveilijaksi havaittu, kehittäjäsieluksi sanottu. Motivoituu suuresti saadessaan kehittää maailmasta parempaa paikkaa meille kaikille; ihmisille, eläimille ja luonnolle. Valmistunut aikanaan ympäristöinsinööriksi, ja viihtyi Jyväskylän seudun ympäristöterveydessä monipuolisten tehtävien parissa yli 13 vuotta. Yhteistyön voima kiehtoo valtavasti, ja onkin siitä syystä opiskellut verkostojohtamisen YAMK-tutkinnon. Verkostotyö ja viestintä loputtomine mahdollisuuksineen ovat vieneet mennessään. Pyrkii päivä päivältä laajentamaan näkemyksiään monipuolisemmiksi ja kehittämään työtapojaan yhä vaikuttavammiksi. Kasvun asenteella kohti miljoonia mahdollisuuksia!

Piia Kepanen

Kevytyrittäjä ja kirjailija. Vesitalousasiantuntija ELY-keskuksessa.

Kokenut vaan ei kyllästynyt. Jämäkkä, mutta inhimillinen. Virkamies, muttei jäykkä. Laadun puolestapuhuja, mutta ilman pilkunviilausta. Laajasti ajatteleva, uuden oppija. Uskoo, että kaikkea ei ole vielä tehty, ei ainakaan riittävän hyvin. Täydellistä ei olekkaan, mutta riittävän hyvään pitäisi pyrkiä. Opiskellut ympäristötieteitä, tehnyt gradunsa molekyylibiologian alalta ja omasta halustaan päätynyt ympäristöterveydenhuollon tehtäviin, lähelle ihmistä ja ympäristöä. Tehnyt terveydensuojelutyötä 15 vuotta, ja tykkää siitä yhä. 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita